perjantai 29. huhtikuuta 2016

Reittejä Kontulaan -projektista tehty tutkimusraportti julkaistaan 12.5.2016





Reittejä Kontulaan -projekti sai hienon päätöksen viime marraskuussa 2015 Kiitos-iltamissa. Iltamien jälkeenkin on kuitenkin vielä tapahtunut. Tammikuussa 2015 projektiin liittyi mukaan tutkija, tohtorikoulutettava Johanna Lilius, jonka tavoitteena oli havainnoiden ja haastatellen saada selkoa mikä teatterin merkitys tällaisessa aluehankkeessa on. Miten tällainen hanke vaikuttaa ja miten eri vaiheisiin osallistuneet asukkaat ja toimijat sen kokevat? Entä mitä muut helsinkiläiset, media, Kansallisteatterin henkilökunta ja yleisö ajattelevat? Johannaa kiinnosti myös millaisen jäljen hanke jättää päättyessään alueellaan. Näistä eri vaiheista kerätyistä palautteista ja haastatteluista on koostettu raportti, joka laajenee tarkastelemaan myös alueellisten hankkeiden toteuttamisen etuja ja haasteita. Raportissa on puheenvuorot myös dramatugiltamme Juholta, koko projektin "emolta" Pirjolta sekä Kulttuurikeskuksen väeltä.

Järjestämme tutkimusraportin julkaisutilaisuuden torstaina 12.5. klo 13-15 Kansallisteatterin Lavaklubilla. Tilaisuudessa kuullaan tutkija Johannaa, Kultuurikeskuksen edustajia sekä hankkeen taiteilijoita ja asukkaita. Olette lämpimästi tervetulleita tilaisuuteen mukaan keskustelemaan ja kuuntelemaan taiteen ja kulttuurin paikasta ja alueellisen kulttuurityön merkityksestä.

Raportista on painettu kirja ja sen sähköinen linkki tulee myöhemmin jakoon myös tänne sivulle. Kirja on hieno päätös koko kolmivuotiselle hankkeellemme.

Tutkimuksen tuloksia tullaan kuulemaan myös vielä syksyllä, näillä näkymin ainakin Kontufestareilla elokuun lopussa. 

Tarjoilun vuoksi torstaiseen 12.5. tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan ennakkoon osoitteeseen pirjo.virtanen@kansallisteatteri.fi

Lämpimäsi tervetuloa!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Reittejä Kontulaan -projekti on päättynyt!

Aloitin tämän blogkirjoituksen tekemisen kaksi viikkoa sitten, enkä saanut silloin aikaiseksi muuta kuin tuon otsikon. Kolmeen vuoteen on sisältynyt paljon ja henkisen tilinpäätöksen tekeminen siitä tuntuu haastavalta. Ehkä mitään suurempaa selontekoa ei juuri nyt kaivatakaan. Kaikki opitut asiat, huomiot ja muistot ovat selkärangassa ja nahassa.

Aloittaessani taiteellisena suunnittelijana syksyllä 2013 en vielä tiennyt, että saan tehdä työtä alueella kolmen vuoden ajan. Se toki vaikutti kaikkeen tekemisiimme, ensimmäisenä vuonna halusimme yrittää tavoittaa kaikki ja kaiken. Toisena vuotena saimme tekemiselle rauhaa ja rajasimme kohderyhmää ja paikkaa. Viimeisenä vuonna rauhaa oli vielä enemmän, kohderyhmäkin oli vielä tarkempi. Tiedän palautteidemme perusteelle, että projekti on antanut meidän osallistujillemme paljon. Se on myös kasvattanut minua taiteilijana, sillä se on opettanut minulle paljon siitä, mitä taide voi olla kun se viedään pois laitoksesta, ulos ihmisille käyttöön, iloksi ja avuksi normaalissa elämämässä. Että se taide ei olisi jotakin joka on etäällä omasta arjesta. Että taide voi olla tapa hahmottaa maailmaa.

Taideprojektin onnistumisen mittarina tuntuu usein olevan määrät ja luvut, kuinka monta ihmistä on milloinkin tavoitettu. Numerot eivät todella kerro kaikkea, mutta onhan ne hauskoja. Kolmen vuoden aikana olemme pitäneet 82 työpajaa, tehneet 4 esitystä, pitäneet 102 harjoitusta, puvustaneet 71 esiintyjää, pystyttäneet teltan 9 kertaa, purkaneet teltan 9 kertaa, tuoneet näyttämölle 10 Alexander Stubbia, ostaneet 38 banaania ja juoneet kahvia 9,8 litraa per henkilö per vuosi.

No jaa, nämähän nyt on ihan omasta päästä, mutta (toivottavasti) tarkempia numeraaleja ja analyysiäkin Reittejä Kontulaan -hankkeesta on vielä luvassa. Aalto yliopiston maankäyttötieteiden tutkija Johanna Lilius työstää parhaillaan tutkimusta hankeen vaikutuksista alueella. Julkaisun odotetaan valmistuvan keväällä 2016. Meillä on ehkä siis tiedossa vielä yhdet juhlat kontulalaisten kanssa.

Tykkään listoista. Niinpä päätin listata kaikki taiteilijat ja muut työntekijät, jotka ovat olleet töissä tai harjoittelussa tai jotenkin antaneet merkittävän panoksensa tai työaikaansa Reittejä Kontulaan -projektille:

Amanda Manner, kuvataidetyöpajojen ohjaaja ja Kontulan aika! -esityksen puvustaja
Laura Ikonen, liikeilmaisun työpajojen ohjaaja ja Kontulan aika! -esityksen koreografi
Antti Wuokko, äänityöpajojen ohjaaja ja äänisuunnittelija Kontulan aika!-esityksessä, valokuvaaja ja säveltäjä Elinpiirejä-esityksessä
Roosa Vaverka, projektin ensimmäisen vuoden tuottaja
Heidi Teerni, tuotantoharjoittelija Kontulan aika! -esityksessä
Jouni Keltakangas, tarpeistonhoitaja Kontulan aika! -esityksessä
Matias Tähtinen, valokuvaaja Kontulan aika! -esityksessä
Dina Frolova, maskeeraaja Kontulan aika! -esityksessä
Eedi Tjurin, maskeeraaja Kontulan aika! -esityksessä
Hanna Mäkelä, maskeeraaja Kontulan aika! -esityksessä
Sami Heino, maskeeraaja Kontulan aika! -esityksessä
Tomi Blåberg, maskeeraaja Kontulan aika! -esityksessä
Neea Ahonen, maskeeraaja Kontulan aika! -esityksessäJuhani Saari, äänityöpajojen ohjaaja ja äänisuunnittelija Kontulan aika! sekä Muuttajat-esityksissä
Jonna Kuittinen, kuvataidetyöpajojen ohjaaja, Kontulan aika!, Matkakohteena Kontula, Elinpiirejä -esitysten lavastaja-puvustaja
Jukka Heiskanen, apulaisohjaaja Matkakohteena Kontula ja Elinpiirejä -esityksissä
Ville Kekäläinen, graafikko ja työpajaohjaaja Elinpiirejä-esityksessä
Talvikki Eerola, työpajaohjaaja Pidetään juhlat! -projektissa
Sonja Hautala, maskeeraus Muuttajat-esityksessä
Reetta Hiltunen, maskeeraus Muuttajat-esityksessä
Essi Karjalainen, maskeeraus Muuttajat-esityksessä
Senni Kultalahti, maskeeraus Muuttajat-esityksessä
Tuisku McLees, maskeeraus Muuttajat-esityksessä
Inari Sepponen, maskeeraus Muuttajat-esityksessä
Katriina Suominen, maskeeraus Muuttajat-esityksessä
Netta Tuominen, maskeeraus Muuttajat-esityksessä 
Tomi Flyckt, lavastaja Muuttajat-esityksessä
Jesse Vinnari, näyttelijä Muuttajat-esityksessä
Hilppa Lampi, koreografi Muuttajat-esityksessä ja Kiitos-teoksen ohjaaja
Sofia Valli, tuotantoassistentti vuodesta 2014 eteenpäin
Tiia Ketonen, viestinäharjoittelija syksyllä 2015
Krista Mäkinen, graafikko ja valokuvaaja
Neena Villberg, valokuvaus
Harri Kejonen, valosuunnittelija
Eetu Hiltunen, valo-ajaja
Jukka Vuokko, esitysten tekninen tuki
Pirjo Virtanen, teatterikuraattori
Juho Gröndahl ja minä itse, koko ajan, joka paikassa, tekemässä hyvin paljon asioita.

Eli 38 ihmistä plus minä. Huh. Ilman tätä ihmisjoukkoa koko Reittejä Kontulaan -hanke ei olisi ollut niin onnistunut kuin se nyt on. Kiitos, te taitavat ihmiset.

Ja koska listat ON kivoja niin tässä yhteistyökumppanit, joiden kanssa olemme vuosien aikana tehneet jonkinlaista yhteistyötä.

Kontula-talo ja Kontulakeskus/ Larri Helminen
Kontupiste/ Jani Suonperä
Kulttuuripiste
Lähiöasema/ Jaana Pylkkänen
Vetoa ja Voimaa Mellunkylään -verkosto
Mikaelin seurakunta
Kontulan eläkeläiset ry
Helsingin yhteislyseo
Vesalan yläkoulu
Vesalan alakoulu
Keinuntien alakoulu
Kontulan alakoulu
FC Kontu
Mellunmäki seura ja kulttuuritila Mellari
Asukastila Mylläri
Kontulan kirjasto
Nuorten toimintakeskus Luuppi
Kontulan Symppis
Kontulan monipuolinen palvelukeskus
Lila ry:n Taidekuuri Kontulassa
MiMi-projekti
D-asema
Kontulan huolto
Kivikon asukastalot
Leikkipuisto Naapuri
Kontufestarit
TeKo-ryhmä
Kontulan Martat
Kontulan Lions Club
Kontulan näprääjät
Vesalan pienkiinteistöyhdistys
African Care
Irakin naiset ry
Kontulan somalit ry

Hieno lista tämäkin! Kiitos kaikille teille avusta, tuesta ja hyvästä vastaanotosta alueella. Mitäänhän ei olisi ollut ilman teitä, avuliaita ja avoimia ihmisiä alueella. Hienointa ja upeinta projektissa on olleet juuri ihmiset. Olen vilpittömän iloinen kaikista kohtaamisista kolmen vuoden aikana. Ja kun sanon kaikkia, tarkoitan kaikkia. Niitä, jotka ovat saaneet kupillisen kahvia meiltä aamutuimaan metron 27-vuotisjuhlissa tietämättä olleenkaan mikä hitto on Reittejä Kontulaan -hanke. Niitä, jotka ovat osallistuneet jokaiseen projektiimme, jokaiseen esityksemmee, jokaiseen työpajaan. Ja niitä, jotka ovat antaneet omaa työaikaansa auttaakseen meitä. Ja kaikkia joiden ”osallistumisintensiteetti” on ollut kaikkea tältä väliltä.



Reittejä Kontulaan -projektin päätösiltamissa sai lähettää joulukorttiterveisiä maunulalaisille tuleville projektilaisille. Kukin sai kirjoittaa korttiinsa mitkä tahansa terveiset ja me projektin postimiehet toimitamme ne perille sattumanvaraisesti valituille asukkaille.



Vuonna 2016 me alueprojektin tiimin kanssa jatkamme matkaa seuraavalle asuinalueelle, Maunulaan. Maunulan maisema -hanke on lähtökohtaisesti kolmivuotinen ja minulla on onni ja autuus jatkaa sen taiteellisena suunnittelijana. Ja onni ja autuus on myös saada työparikseni Juho Gröndahl, joka luultavasti tämänkin tekstini kirjoitusvirheet vielä korjaa.

Viimeisenä tekona haluan lahjoittaa sinulle, arvoisa lukija, aarteen. Tämän aarteen on voinut saada myös haltuunsa jo juhlaviikolla  jos on luovinut tiensä Kontulan aarteen metsästyksen läpi.  

Tarvitset paperia ja kynän.
Kirjoita nimesi paperille.
Ympäröi se sydämin,
isoin ja pienin,
niin kuin ihastuksen kohteet kouluvihoissa.

Taittele paperi kokoon
ja kätke aarteesi varmaan paikkaan,
josta sinä tai joku muu
voi sen jonain päivänä löytää.
 
Sinä olet aarre.


VIIMEISEN KERRAN, KIITOS ja mukavaa joulunodotusta kaikille! Tervetuloa moikkaamaan meitä seuraavan kolmen vuoden ajan sinne Maunulaan.

Terveisin
Eveliina
Reittejä Kontulaan -projektin taiteellinen suunnittelija



PS. Muistattehan, että Reitin varrelta -valokuvanäyttely on esillä Kontulan kirjastossa 7.12. saakka!


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kontulan juhlaviikon tapahtumia ja tunnelmia

Kontulan juhlaviikko on lähtenyt käyntiin rytinällä. Maanantaina Kontulan kirjastossa avattiin Reitin varrelta-valokuvanäyttely, joka kertoo kuvien ja videoiden kautta mitä kaikkea Reittejä Kontulaan-projekti on kolmen vuoden aikana tehnyt. Valokuvanäyttely on esillä joulukuun alkuun saakka kirjaston aukioloaikojen mukaan, joten näyttelyyn ehtii vielä mukavasti.


Maanantaina alkoi myös Kontulan aarteen metsästys. Kartan jahtia varten voi tulostaa blogistamme tai hakea Kontulan kulttuuripisteeltä, Kontulan kirjastolta, Kontulan lähiöasemalta tai Kontulan palvelukeskuksen infosta. Karttaan on merkitty seitsemän paikkaa, joista jokainen antaa vihjeen kohti seuraavaa aarretta. Suurin aarre löytyy viimeisestä paikasta.

Tiistai-iltana Kontulan ostarilla oli avoimet harjoitukset Kiitos-teoksesta, jonka ensi-ilta on lauantaina Päätösiltamien yhteydessä. Viikko jatkuu aarteen metsästyksen parissa ja perjantaina Kontulan teatteri esittää viimeisen Unta unen sisällä-esityksen Vesalan Aarrepuistossa. Viikko huipentuu Päätösiltamiin, jotka järjestetään Kontulan ostarilla sijaitsevassa Wanhassa Postissa. Iltamat alkavat kuudelta, mukaan iloista mieltä ja pientä syötävää.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kontulan aarteen metsästys

Tänään käynnistyy Kontulan juhlaviikko ja KONTULAN AARTEEN METSÄSTYS!

Kontulan aarteen metsästys on peli, joka pystytetään Kontulaan juhlaviikon ajaksi 9.–14.11. Aarrejahdin voi suorittaa ryhmässä tai yksin. Löytyvät aarteet ovat nuorille ja aikuisille suunnattuja, mutta lapset voivat olla mukana aarteen etsinnässä aikuisen kanssa.

Aloita jahti hakemalla kartta Kontulan Kulttuuripisteeltä, Kontulan kirjastolta, Kontulan Lähiöasemalta tai Kontulan palvelukeskuksen infosta. Voit myös ladata ja tulostaa sen tästä linkistä.



Aarrekarttaan on merkitty kuusi paikkaa eri puolilta Kontulaa. Jokaisesta paikasta löytyy pieni tehtävä sekä tarkemmat ohjeet seuraavalle etapille. Vain käymällä läpi jokaisen rastin tehtävät voit saada haltuusi suurimman aarteen.

Rastit kannattaa suorittaa numerojärjestyksessä. Lähde mukaan aarrejahtiin, saatat yllättyä lopputuloksesta!

perjantai 6. marraskuuta 2015

Haastattelussa TeKo-ryhmän tuottaja Marko Lumikangas



Teatteri Kontula eli tuttavallisemmin Teko on Reittejä Kontulaan-projektin työpajoista syntynyt itsenäinen harrastajateatteriryhmä. Kuluvan syksyn aikana he ovat harjoitelleet Edgar Allan Poen näytelmää Unta unen sisällä ja ensi-ilta oli 30.10. Nyt ensi-illan jälkeen tuottaja Marko Lumikangas kertoo ryhmän kuulumisia. 



Miten ryhmän syksy on sujunut?


Aloitimme syyskuun alussa TeKo-ryhmän tapaamisella, silloin tämä Poe-esitys nousi esille. Sain myytyä idean muille ja siitä alkoi sitten varsinainen työstäminen. Jokainen on saanut tehdä osansa, joko kääntämällä tekstiä alkukielestä ja/tai olemalla esityksessä mukana. Ja tottakai paljon muussakin. Aikataulu on ollut melko tiukka, mutta tekemisen tahto on ollut kokoajan läsnä.

Mikä on sinun roolisi työryhmässä? Mitä teet?

Olin alunperin idean isänä, oikeastaan myyntimiehen roolissa siis. Sovimme että olen tässä käytännössä tuottajan roolissa, katsomassa että esitys toteutuu sellaisena kuin alussa halusimme. Olen mukana itse esityksessä ja olen ohjannut siitä osan, lisäksi mainostus, pressimatsku ja suuri osa esityksen tarvikkeista on tullut minun kauttani. Pienessä ryhmässä jokainen tekee monipuolisesti, kysymys on paremminkin ajasta ja omista vahvuuksista.

    
Miksi juuri Edgar Allan Poen Unta unen sisällä-näytelmä?

Teksti on riittävän wanhaa, ettei esityslupia tarvitse miettiä. Lisäksi Edgar Allan Poe on aina minua ja muitakin TeKo-ryhmäläisiä viehättänyt, enkä muista ainuttakaan esitystä nähneeni, varsinkaan Suomessa. Meille aloittelevana harrastajaryhmänä tässä oli minusta tietty mahdollisuus siis myös erottua ja tässä olemme minusta hienosti onnistuneetkin. 


Missä esitystä on harjoiteltu ja miten harjoitukset ovat menneet?

Esitystä on harjoiteltu Kontulassa ja Kivikossa, kiitos ystävällisten ja toimivien asukastilojen. Lisäksi loppuvaiheessa myös paikan päällä Aarrepuistossa, säätilojen mukaan. Harjoitukset ovat aina oma juttunsa, välillä kulkee paremmin, välillä taas vähemmän paremmin.

    
Miten päädyitte esittämään näytelmän ulkona, Aarrepuistossa?

Koska meillä ei ole omaa varsinaista esitystilaa, Aarrepuisto antaa tähän hyvän mahdollisuuden. Lisäksi pimeä syysilta, virtaavan veden liplatus ja goottilainen kauhu on kyllä paras yhdistelmä, lavastus on ollut jatkuvasti valmiina. Hienoa että myös koko ryhmä on ollut innoissaan esityspaikasta, vaikka ainahan riskejä ulkona esittämiseen liittyy.


Ensimmäiset esitykset ovat takana, millaiset tunnelmat?

Onnistuneen ensi-illan jälkeen kaikki olivat ansaitusti erittäin ylpeitä itsestään, mikä lienee se paras kiitos, aina. Myös yleisöä on ollut paljon enemmän mitä osasimme odottaa ja saamamme palaute on ollut myös rohkaisevaa. Ja mikä parasta, joitakin on jopa vähän pelottanut esityksen sisältö, eli tämäkin puoli esityksestä on huomattu.
Esitykset:
pe 6.11.2015 klo 19.00
la 7.11.2015 klo 19.00
pe 13.11.2015 klo 19.00 
Vesalan Aarrepuisto, vapaa pääsy.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tunnelmia Kiitos-teoksen harjoituksista

Kiitos-teos on osa Kontulan juhlaviikkoa. Muistutuksena, tiistaina 10.11. klo 18 avoimet harjoitukset ja ensi-ilta lauantaina 14.11. klo 18 Kontulan ostarilla.





maanantai 26. lokakuuta 2015

Kutsu päätösiltamiin

Kansallisteatterin vuonna 2013 alkanut Reittejä Kontulaan -hanke päättyy tänä syksynä.
Kolmen vuoden aikana olemme toteuttaneet asukkaiden kanssa neljä laajempaa esitystä,
lukuisia työpajoja sekä useita tempauksia ja tapahtumia.


Tahdomme kiittää Kontulan ja koko Mellunkylän asukkaita näistä kolmesta vuodesta ja
koota vielä kerran yhteen hankkeeseen osallistuneita ihmisiä. Siksi järjestämme päätösiltama
t
lauantaina 14.11. klo 18 asukastila Wanhassa Postissa (Kontulatalo, Kontulan
ostoskeskus, Keinulaudankuja 4). Sydämellisesti tervetuloa!


Ilta alkaa ulkona esitettävällä liikkeellisellä ihmisteoksella “Kiitos”, minkä jälkeen siirrymme
sisätiloihin. Tule mukaan tapaamaan ihmisiä, muistelemaan hankkeen vaiheita ja nauttimaan

ohjelmasta ja tunnelmasta! Tuo mukanasi hyvää mieltä sekä jotakin pientä syötävää
jaettavaksi.


Toivomme vastausta kutsuun sähköpostitse osoitteeseen reittejakontulaan@gmail.com
tai puhelimitse numeroon 050 382 6323.